Rekrytointiviestintä – Miten yrityksesi voi onnistua rekrytointiviestinnässä?

Rekrytointi on viestintää aina työpaikkailmoittelusta työhaastatteluun. Onnistuneen viestinnän avulla voidaan vaikuttaa positiivisesti työnantajamielikuvaan, mutta epäonnistuessaan sillä voi olla päinvastainen vaikutus.  Mutta siinäpä vasta kysymys – miten onnistua rekryviestinnässä?

Onnistunut rekryviestintä ei edellytä pyörän keksimistä uudelleen. On kuitenkin hyvä huolehtia siitä, että viestinnän perusasiat ovat kunnossa rekryn jokaisessa vaiheessa.

Viestinnän tulisi olla mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää rekrytoinnin alusta alkaen. Ai miksi? Sen takia, ettei asiakasyritykselle tai työnhakijalle tule tunnetta, että tietoja salataan. Onnistunut rekrytointiviestintä alkaa hyvästä työpaikkailmoituksesta, sen tulee olla tarpeeksi selkeää esimerkiksi työajan, palkkauksen tai työnkuvan suhteen.

Rekrytoinnin edetessä hakijat tulee pitää ajan tasalla prosessin etenemisestä. Lopuksi heille tulisikin ilmoittaa mahdollisimman avoimesti, mikseivät tulleet tällä kertaa valituksi. Eikä mitään automaattisia vastauksia, vaan rekrypäätös pitäisi aina perustella. Yksi onnistuneen viestinnän peruslähtökohdista onkin, että hakija voi luottaa siihen, että saa tiedon rekryn lopputuloksesta tuli hän sitten valituksi tai ei.

Viestinnän tulisi olla ajantasaista, sillä usein rekrytoinneissa tilanteet muuttuvat nopeasti. On esimerkiksi mahdollista, ettei yrityksellä ole enää tarvetta työntekijälle tai rekry kestää muusta syystä odotettua kauemmin. Tämänkaltaisissa tilanteissa työnhakijaa ei kuitenkaan pitäisi jättää odottamaan liian pitkäksi aikaa rekryn tuloksia, vaan häneen tulisi olla yhteydessä mahdollisimman pian ja ilmoittaa mahdollisista muutoksista.

On kuitenkin hyvä muistaa, ettei onnistuneeseen rekrytointiviestintään ei ole yhtä oikeaa reittiä. Jokainen yritys viestii omalla tavallaan ja hyvä niin. Persoonallisuus on nimittäin hyvä säilyttää, ettei viestintä huku massaan.

Takaisin blogilistaukseen

Palvelemme: ma-pe 8-16
Puhelin: 0400 167 965
Sähköposti: toimisto@ehtahenkilostopalvelut.fi
Osoite: Salpakatu 2 A, 80100 Joensuu