Kuulumisia vuodelta 2022

Millainen oli vuosi 2022?

Tämä oli vuosi, jonka me kaikki tulemme varmasti muistamaan niin hyvässä kuin pahassa.

Tähän vuoteen on mahtunut haasteita, sillä korona, sota ja energiakriisin aiheuttama taloudellinen epävarmuus on väistämättä ollut läsnä meidän kaikkien päivittäisessä arjessa. Kulunut vuosi ei ole ollut Ehdallekaan täysin mutkaton, mutta tiimimme on ottanut kaikki myrskyt vastaan yhtenä rintamana ja selvinnyt niistä.

Meille 2022 on ollut monella tavalla muutosten vuosi. Elise jäi keväällä äitiyslomalle ja hetkeä myöhemmin Roosa liittyi Ehdan tiimiin. Koronan jatkuessa sairaslomiakin oli välillä monia päällekkäin ja asiakkaiden raaka-aineiden toimitusepävarmuus loi omalta osaltaan jännitystä meidänkin työpäiviimme.

Kevään aikana Heli ja Heidi suorittivat AON Assesment henkilöstöarvioinnin-sertifikaatit, minkä ansiosta meiltä saa nykyään myös henkilöstöarviointeja rekrytointien tueksi. Toisena positiivisena asiana vuodesta jäi maalein ja kalustein uudistettu toimisto.

Haasteista ja muutoksista huolimatta tämä vuosi on ollut meille onnistumisten vuosi. Tämän työn parhaita puolia on, kun saa auttaa asiakkaita työntekijöiden etsimisessä ja työnhakijoita löytämään itselleen mielekkäitä työtehtäviä. Näiden asioiden eteen saimme tehdä töitä tämänkin vuoden aikana.

Vuoden aikana saimme uusia asiakkaita ja toivottavasti yhteistyömme jatkuu tulevaisuudessa niin vanhojen kuin uusienkin asiakkaiden kanssa. Lähes 200 työntekijää löysi Ehdan kautta itselleen töitä ja heidän tyytyväisyys toimintaamme on ollut keskimäärin 4,6/5. Näillä eväillä onkin hyvä suunnata kohti vuotta 2023.

Takaisin blogilistaukseen

Palvelemme: ma-pe 8-16
Puhelin: 0400 167 965
Sähköposti: toimisto@ehtahenkilostopalvelut.fi
Osoite: Salpakatu 2 A, 80100 Joensuu