Moi, olen Heidi. Olen ollut kohta kolme vuotta Ehdalla rekrytointiasiantuntijana. Vielä tähän päivään mennessä ei ole kahta samanlaista päivää ollut, mutta tässäpä pääsette mukaan melko…
Ehdan blogi
Itä-Suomen Siivouspalvelut: Ehtalaisilla on hyvä ihmistuntemus
Itä-Suomen Siivouspalvelun puikoissa ovat sisarukset Minna ja Merita. He ovat jatkaneet isänsä 1980-luvun lopulla perustamaa yritystä. Nykyään he työllistävät noin 20 työntekijää, sesongista riippuen. He…
Kesätyöntekijänä Ehdalla
Oli tosi kiva yllätys, kun sain keväällä kuulla saaneeni Ehdalta kesätyöpaikan. Nyt oli nimittäin vasta ensimmäinen vuosi, kun pystyin hakemaan kesätöitä, eikä mulla siksi ollut…
Uralle uusi suunta vuokratyöpaikasta
”En ole koskaan kokenut minkäänlaisia ennakkoluuloja vuokratyötä kohtaan, vaan näin sen mahdollisuutena työllistyä helposti.” Ville päätyi hakemaan Ehdan työntekijäksi keväällä 2015, lukion viimeisenä vuotena. Hän…
Sitouta työntekijät hyvällä perehdytyksellä
Perehdytys on työntekijän ensimmäinen kokemus uudesta työnantajasta. Sillä rakennetaan perusta, toivottavasti vuosien mittaiselle yhteistyölle työnantajan ja työntekijän välillä. Kuinka varmistaa, että työntekijä sitoutuu yritykseen? Uuden…
Vuokratyöntekijästä asiakasyrityksen listoille
Syksyllä 2020 Joni työllistyi asiakasyrityksemme KKR Steelin omille listoille, oltuaan siellä sitä ennen puoli vuotta vuokratyöntekijänä. Tämä oli Jonille toinen yritys, jossa hän työskenteli Ehta…