Kevään kuulumiset

Reilu pari kuukautta etätöitä takana ja ajateltiin jakaa vähän fiiliksiä tästä ajasta. 

Alkuun etätyöt oli kuin seikkailu, kaikista se oli kivaa ja uudet rutiinit toivat vaihtelua työhön. Saatiin heti alusta lähtien kaikki arjen rutiinit rullaamaan sujuvasti etänä. Tuntui myös, että kotona sai paljon enemmän aikaiseksi ja työt etenivät hyvällä tahdilla. Oli mukavaa, kun työmatkaan ei enää kulunut aikaa, eikä myöskään pukeutumiseen ja laittautumiseen niin paljoa. Työajan sai myös kätevästi tauolle, ja pääsi lenkille aurinkoon tai laittamaan pyykkejä kuivumaan kesken työpäivän. 

Jossain vaiheessa sosiaalisille työntekijöillemme tuli kuitenkin ikävä tiimiä, eikä mitkään etäkahvit ja palaverit tuntunut korvaavan toimistolla oloa. Myös meitä kannatteleva tiimihenki oli haastavampi pitää korkealla matkojen päästä, kun projekteja hoidettiin itsenäisemmin. Työtilannekin oli kevään aikana vaihteleva, yritykset eivät uskaltaneet tehdä rekrytointeja pitkällä tähtäimellä, kun kukaan ei tiennyt tulevasta. Tilanne oli muutenkin uusi ja sisälsi monenlaisia ennalta arvaamattomia haasteita, tämän takia mekin aloitimme osa-aikaisen työviikon. 

Viimeiset viikot ovat kuitenkin osoittaneet, että tästäkin keväästä selvittiin! Meitä työllistäneet työt on saatu hoidettua kunnialla läpi ja asiakkaamme ovat saaneet tarvitsemansa työntekijät. Vaikka meillä sisäiset prosessit menivät uusiksi, niin tämä ei ole näkynyt toiminnassamme ja olemmekin saaneet asiakkailta kiitosta. Viime aikoina uusiakin toimeksiantoja on alkanut tulemaan tihenevään tahtiin ja töitä on taas tekijöille. 👷🏻📈

Etätyöt kuitenkin jatkuvat vielä hetken ja Ehta on taas kokemuksia rikkaampi. Uskomme, että tulevaisuudessakin tulemme hyödyntämään etäyhteyksiä, mutta tilanteen normalisoituessa meidät taatusti löytää toimistolta. 

Tsemppiä kaikille, vielä täytyy hetki jaksaa poikkeuksellisia aikoja! 💪