Aloitin rekrytointiassistentin työtehtävät Ehta Henkilöstöpalveluilla Toukokuun alussa, eli noin kuukausi sitten. Ensimmäisellä työviikollani sain mahdollisuuden tutustua Honkalampi-konsernin toimintaan henkilöstöpäivillä Joensuun Kimmelissä. Tapahtumassa julkistettiin konsernin uudet arvot, jotka ovat vastuu, rohkeus ja kekseliäisyys. Tapahtumassa konsernin eri yritysten työntekijät kertoivat, kuinka arvot näkyvät käytännön työelämässä. Itsekin olen huomannut ensimmäisten työviikkojen aikana, että arvot näkyvät monella tavalla meillä Ehdalla.
Vastuu. Osana perehdytystä olen saanut mahdollisuuden seurata tiimiläisten pitämiä työhaastatteluita ja yritystapaamisia. Muiden työskentelyä seuratessani olen havainnut, että Ehta halutaan aidosti auttaa yrityksiä löytämään sopivia työntekijöitä ja työnhakijoita löytämään mielekkäitä työtehtäviä. Ehdalla kannetaan vastuu siitä, että työn jälki on kiitettävää ja omaa osaamista ylläpidetään ja kehitetään jatkuvasti.
Rohkeus ja kekseliäisyys. Uutena työntekijänä olen toisinaan epäröinyt kykyjäni ja taitojani, sillä minulla ei ole aikaisempaa työkokemusta rekrytointitehtävistä. Ehdalla työyhteisö on onnekseni ollut mitä kannustavin. Minua on rohkaistu vastaanottamaan haasteita ja tekemään uusia työtehtäviä. Pienetkin onnistumisen hetket ovat tuoneet suurta iloa työarjen keskelle.
Työelämässä minulle on tärkeää, että työpaikan arvot vastaavat omiani. Arvostan suuresti sitä, että yritys oikeasti seisoo arvojensa takana, eikä vain anna katteettomia lupauksia niiden toteutumisesta. Edellä mainittuun kiteytyykin erinomaisesti juuri se, miksi hain Ehdalle töihin.
Kirjoittanut Roosa, rekrytointiassistentti
Takaisin blogilistaukseen